8. valtakunnalliset Sahateollisuuspäivät järjestetään Aulangolla, 2. - 3.11.2022
Vuoden 2022 Sahateollisuuspäivien yleisteemana on Kohti häiriötöntä käyntiä.
Korkeasuhdanteen aikana on tärkeää, että tuotantolinjoja ja laitoksia voidaan ajaa mahdollisimman suurella käyntiasteella tinkimättä kuitenkaan lopputuotteiden laadusta. Tavallista kuitenkin on, että lähestyttäessä teknisen kapasiteetin ylärajaa, alkaa myös häiriöiden, ja niiden myötä lyhyiden tuotantokatkojen määrä kasvaa.
Yleisteemalla Kohti häiriötöntä käyntiä halutaan muistuttaa, että erityisesti nyt on tärkeää löytää ratkaisuja ja toimintamalleja joilla myös olemassa olevien linjojen sekä laitosten käyntiastetta saadaan nostettua nopeasti.